Rakkaus, joka löysi tiensä takaisin – Saaran ja Samin unohtumattomat häät DiakonJuhlan kanssa
Julkaistu:Saaran ja Samin hääkuvat tällä sivulla on kuvannut kuvaaja Joonas Wikström
Iloinen ja nauravainen pariskunta astuu ovesta sisään. Ulkona sataa lunta ja ilma on kurja, mutta heistä huokuu lämpö ja rakkaus, joka tuntuu täyttävän koko tilan. Eikä ihme – hehän menivät naimisiin vain muutama kuukausi sitten, syyskuussa.
Tänään he ovat tulleet DiakonJuhlan Pihlajasaliin muistelemaan ikimuistoisen hääpäivänsä catering-järjestelyjä. Hetki on lämmin ja iloinen, sillä pian häiden jälkeen Terhi oli saanut heiltä kauniin kiitoskortin, joka kuvasti heidän tyytyväisyyttään onnistuneen juhlapäivän johdosta. Mutta ennen kuin sukelletaan juhlan yksityiskohtiin, palataan hetkeksi heidän alkutaipaleelleen – siihen, mistä kaikki sai alkunsa ja miten he päätyivät naimisiin.
Yksikönjohtaja Terhi Peltomäki
Saara ja Sami tapasivat alun perin jo vuonna 2016 veljen kaveripiirin kautta. Sami muistaa, kuinka he olivat olleet yhdessä samoissa talkoissa ja maalanneet vierekkäin samaa seinää. Heillä oli monia muitakin kohtaamisia, joista on jäänyt muistoksi vanhoja valokuvia. Nyt vuosien päästä niitä on mukava katsella: ”Hei, sinähän olet tuossakin vanhassa kuvassa!”
Heidän tiensä erkanivat, kun kumpikin muutti pois Porista omille tahoilleen. Keväällä 2023 he kuitenkin kohtasivat uudelleen Valo-deittisovelluksessa. Saaran huomio kiinnittyi heti tuttuihin kasvoihin, ja hänellä oli vahva tunne, että he olivat tavanneet aiemmin. Saara päätti kysyä veljeltään, kuka tämä mies oikein on. Veli tunnisti hänet heti: kyseessä oli Sami, jonka bändiä hän oli ollut miksaamassa. Samillekin Saara näytti tutulta, ja pian paljastui, että Saara oli hänen kaverinsa sisko.
Tästä alkoi heidän tarinansa uudelleen. He vaihtoivat viestejä, tapasivat toisiaan, ja pian molemmat tiesivät, että tämä oli se oikea – ihminen, jonka kanssa haluaa jakaa elämänsä ja rakentaa yhteisen tulevaisuuden. Saara ihastui Samin turvalliseen olemukseen ja siihen, että hänen elämänsä oli tasapainossa. He jakoivat samanlaiset arvot, mikä teki yhteydestä erityisen vahvan. Sami puolestaan viehättyi Saaran positiivisuudesta ja iloisuudesta – hänen naurunsa oli herkässä, ja hän näki kaikissa ihmisissä hyvää. Sami ajatteli, että tämä oli piirre, josta hänellä itsellään olisi paljon opittavaa.
Heille oli tärkeää, että he olivat henkisesti samalla tasolla, ja heidän välillään vallitsi luonnollinen ymmärrys ja helppous puhua kaikesta. Jo seurustelun alkuvaiheessa oli selvää, että he halusivat naimisiin, ja hääpäivä alkoi hahmottua mielessä nopeasti.
Häiden suunnittelu pääsi kunnolla vauhtiin vuonna 2024, kun Saara ja Sami alkoivat yhdessä tiiminsä kanssa miettiä yksityiskohtia. Ensimmäiseksi päätettiin vihkimis- ja hääpaikasta: vihkiminen järjestettiin Länsi-Porin kirkossa, ja juhlia vietettiin Pietniemen seurakuntatalolla. Kun nämä tärkeät paikat oli valittu, siirryttiin tarjoilujen suunnitteluun.
Saara ja Sami laittoivat useisiin catering-yrityksiin viestiä omasta vahvasta visiostaan tarjoiluista, mutta kohtaamiset eivät sujuneet toivotusti. Monista paikoista tuli heti kielteinen vastaus, etteivät heidän toiveensa olleet toteutettavissa, ja yllättävän monet yritykset jättivät vastaamatta kokonaan. Kun he ottivat yhteyttä Terhiin, hänen nopea vastauksensa erottui edukseen. Terhi ei voinut toteuttaa alkuperäistä ideaa sellaisenaan, mutta hän ehdotti vaihtoehtoista menuuta. Saarasta ja Samista tämä tuntui heti oikealta ratkaisulta, ja näin juhlien tarjoilujen suunnittelu pääsi nopeasti käyntiin.
Häiden tarjoilusta vastasi DiakonJuhlan ammattitaitoinen henkilökunta, joka oli apuna myös paikan päällä. Saarasta oli ihanaa, että heidän ei tarvinnut tehdä muuta kuin saapua valmiiksi järjestettyyn hääpaikkaan – kaikki oli hoidettu viimeisen päälle. Hän halusi keskittyä nauttimaan ainutlaatuisesta päivästä ilman huolia käytännön järjestelyistä, ja juuri siksi he päätyivät catering-palveluihin.
Ammattitaitoisen henkilökunnan ansiosta kaikki sujui mutkattomasti ja huomaamattomasti. Saaran ei tarvinnut miettiä aikatauluja tai ohjeistaa, mitä seuraavaksi pitäisi tehdä – hän sai keskittyä täysillä häävieraiden seurasta ja päivän tunnelmasta nauttimiseen. Astioiden keräys ja muut järjestelyt hoidettiin niin sulavasti, että Saara ei edes huomannut niiden tapahtuvan.
Yksi yksityiskohta jäi Saaran mieleen erityisenä hetkenä. Perjantaina, kun he olivat järjestelemässä hääpaikkaa, DiakonJuhlan Merja saapui paikalle tarkistamaan juhlatilan valmiutta seuraavaa päivää varten. Merja antoi Saaralle numeronsa ja vakuutti, että häneen voi aina ottaa yhteyttä, jos paniikki iskee tai jokin askarruttaa viime hetkellä.
Kun pieni paniikki tosiaan iski pöytien ja pöytäliinojen suhteen, Merja hoiti tilanteen tyynesti ja toi pitopöytään liinat, jotka ratkaisivat ongelman. Häiden kynnyksellä tunteet olivat luonnollisesti pinnassa tärkeän päivän lähestyessä, joten Saaralle oli suuri helpotus, että juhlan ammattilaisiin pystyi luottamaan. Merjan apu pöytäliinaongelman ratkaisemisessa toi kaivattua mielenrauhaa, mutta ennen kaikkea Saaralle jäi mieleen se, kuinka helposti apua oli saatavilla. DiakonJuhlan väki oli valmis auttamaan aina, kun sitä tarvittiin, ja juuri tämä teki yhteistyöstä niin mutkatonta ja turvallista
Hääpäivä sujui loistavasti, ja erityisesti kakku herätti ihastusta. Se oli tehty täsmälleen Saaran ja Samin toiveiden mukaisesti, yhdistellen heidän mieltymyksiään. Saaran äiti, joka oli aiemmin tilannut DiakonJuhlan kakkuja, oli kehunut niitä maukkaiksi, ja siitä parille syntyi idea yhdistää kaksi erilaista kakkua. Sami halusi perinteisen kakun ja Saara toivoi suklaakakkua. Lopputuloksena oli siis täydellinen yhdistelmä: suklaata ja vadelmaa, raitakakku, perinteistä kakkua ja moussekakkua – juuri heidän makunsa mukainen kokonaisuus.
Saara lähetti etukäteen kuvia kakusta, joka heillä oli mielessä, ja lopputulos oli täsmälleen toiveiden mukainen. ”Täydellisesti kuvia vastaava kakku oli huikea saavutus – taitava kokki!” Saara kehui. Kakku sai vuolaita kehuja kaikilta, sillä suklainen maku ja vadelman raikkaus täydensivät toisiaan upeasti.
Sami kertoi, että myös kaikki ruoat saivat runsaasti kiitosta sekä juhlan aikana että sen jälkeen. Saaran mukaan erityisesti hänen äitinsä – todellinen kulinaristi – kehui tarjoiluja, mikä oli vahva osoitus niiden laadusta.
Hääparille ja vieraille jäi päivästä pelkästään hyviä muistoja. Saara muistutti, kuinka hyvä ratkaisu oli ottaa catering-palvelut, vaikka he olisivatkin osanneet järjestää tarjoilut itse. Näin kaikilla oli mahdollisuus keskittyä juhlista ja läheisten seurasta nauttimiseen ilman ylimääräistä stressiä.
Lopuksi Saara ja Sami haluavat jakaa tärkeän vinkin tuleville hääpareille: aikataulutus on kaiken A ja O. He saivat arvokkaita neuvoja juhlatarjoilujen suunnittelussa, esimerkiksi siitä, kuinka paljon aikaa tarvitaan, kun 100 henkeä nauttii ateriansa. He muistuttavat myös, että kaikki järjestyy – ja korostavat delegoinnin merkitystä. ’Kaikkea ei tarvitse tehdä itse, vaan kannattaa luottaa ammattilaisiin ja läheisiin,’ he toteavat.
Parin tulevaisuuden haaveet ja suunnitelmat ovat perhe, oma asunto ja perinteinen elämä yhdessä. He haluavat vielä sydämestään kiittää Terhiä ja kaikkia, jotka olivat mukana järjestämässä heidän erityistä päiväänsä – ilman heidän apuaan päivä ei olisi ollut yhtä ikimuistoinen.
DiakonJuhla puolestaan haluaa kiittää Saaraa ja Samia siitä, että saivat olla osa heidän ainutlaatuista päiväänsä. Toivotamme teille onnea ja rakkautta elämänne yhteiselle matkalle – täyttäköön se ilolla, unelmilla ja unohtumattomilla hetkillä, jotka kantavat pitkälle tulevaisuuteen.
Juhlapalvelu ja catering – Herkulliset tarjoilut suurella sydämellä
Unelmiesi häät ansaitsevat unohtumattomat tarjoilut ja tunnelman. Meidän juhlapalvelumme ja catering-palvelumme varmistavat, että hääpäiväsi on täynnä herkullisia makuja ja lämpimiä muistoja. Kaikki tuotteemme valmistetaan alusta asti itse, suurella sydämellä, jotta voimme tarjota teille ja vieraillenne maukkaita ja laadukkaita ruokia.
Lisää DiakonJuhlasta voit lukea tästä linkistä