Pieni onnistumistarina

Kotipesästä voimavaroja työelämään -hankkeen (Kotipesä -hanke) yhtenä erityisenä kohderyhmänä ovat olleet sosiaalisten tilanteiden peloista kärsivät nuoret aikuiset. Sosiaalinen ahdistuneisuus aiheuttaa normaaliin elämään kuuluvien asioiden välttelyä ja pahimmillaan elämän kapeutumista sekä yksinäisyyttä. Vaikka sosiaalisiin tilanteisiin pystyttäisiin osallistumaan, ne aiheuttavat kuormitusta pelon ja jännityksen vuoksi ennen tilannetta, sen aikana sekä tilanteen jälkeisenä märehtimisenä. Tämän seurauksena elämänlaatu heikkenee.

Kotipesä -hankkeessa sosiaalisten tilanteiden pelosta kärsiville tarjotaan matalankynnyksen etäryhmätoimintaa, jonka jälkeen on mahdollisuus osallistua kasvokkain kokoontuvaan jatkoryhmään.

Seuraavassa kerrotaan Janinan tarina Jännittäjät -ryhmiin osallistumisesta ja hänen kokemuksiaan hanketoimintaan osallistumisen merkityksellisyydestä, sosiaalisen kanssakäymisen helpottumisesta sekä toimijuuden ja minäpystyvyyden parantumisesta.

Hankkeeseen osallistumisen merkityksellisyys ja sosiaalisen pelon väheneminen

Janina osallistui ensin Jännittäjät -etäryhmään ja jatkoi kesätauon jälkeen samaan teemaan keskittyvässä lähiryhmässä. Janina kertoo osallistumiskokemuksen olleen hänelle kokonaisvaltaisesti merkityksellinen. ”Kokemus osallistumisesta on ollut kokonaisvaltainen. Oon saanut käsitellä sellaisia aiheita, jotka on mulle haastavia ja tärkeitä käsitellä. Ja saanut paljon sellaista tukea sosiaalisiin tilanteisiin.”  Hän kertoo myös saaneensa lisää tietoa sosiaalisten tilanteiden pelosta, vaikka aihe onkin ollut tuttu jo pidemmän aikaa. Aikaisemmin hän ei kuitenkaan ollut valmis kohtaamaan tähän liittyviä tunteita ja lähteä työstämään niitä ongelmasta selviämiseksi. Uutena asiana on tullut muun muassa keinot, joiden avulla sosiaalisissa tilanteissa on mahdollista selvitä paremmin. Osa näistäkin on ollut tuttuja. ”Esimerkiksi ajatusten uudelleenmuotoilu oli jotenkin tuttua, mä en ollut aiemmin valmis siihen panostamaan, mutta mä oon ryhmän aikana kuitenkin pystynyt tekemään sitä säännöllisesti.”  Vastaus pitää sisällään hyväksyntää ja itsemyötätuntoa aikaisempaa minää ja tilannetta kohtaan, jolloin konkreettisten tekojen tekeminen oman hyvinvoinnin edistämiseksi on ollut heikompaa sekä tyytyväisyyttä pystyvyydentunteeseen, jota itsen onnistunut haastaminen on saanut aikaan.

Janina kokee hyvänä sen, että ryhmätoiminnan aloitus oli etänä, jonka jälkeen siirryttiin lähitapaamisiin. Jatkoryhmän tapaamisilla kerrattiin ja syvennettiin jo opittuja asioita sekä käytiin porukalla esimerkiksi taidenäyttelyssä, jonka Janina koki hyödyllisenä: ”Ne oli mulle todella hyödyllisiä, jotenki kivoja kokemuksia, mutta mun ei tarvinnut yksin mennä ja oli mukana sellasia ihmisiä, jotka ymmärtää, jos vaikka julkisella paikalla alkaa ahdistaa, niin sitä ei koeta outona.”

Yhdessä tekeminen on antanut rohkeutta, joka on siirtynyt myös muuhun elämään. ”Ensimmäisenä tulee mieleen, että oon mennyt useampaan sosiaaliseen tilanteeseen. Oon tutustunut ihmisiin joko netissä tai kavereiden kautta oon nähnyt paljon uusia ihmisiä. Se ei oo aina ollut mahdollista, mutta on tavallaan niinku se verkosto kasvanut.” Tilanteissa on ollut helpompi olla puolituttujen seurassa ja tehdä asioita myös yksin: ”…niin kyllä mä pystyn vaikka kahvilla ja syömässä käymään yksin. Vaikka ne vieläkin ahdistaa enkä tee mielelläni sitä, niin silti pystyn siihen, aina välillä.”  Lisäksi julkisilla kulkeminen ja kaupassa käyminen ovat helpottuneet niin, ettei Janinan tarvitse niihin valmistautua etukäteen pitkiä aikoja. Muiden ihmisten läsnäolo ei enää ahdista niin paljoa, että arkisiin asioihin kuluisi paljon aikaa ja energiaa, niitä vain tekee.

Hankkeeseen osallistumisen kokonaisvaltaisesta merkityksellisyydestä kertoo myös lisääntynyt halu pitää itsestään huolta ja itsen hyväksyminen aiempaa useammalla tasolla: ”Mut niin… ehkä kuitenkin jonkin verran on ollut helpompi pitää itestään huolta. Ehkä siihen liittyy myös se, että varsinkin tän ryhmän aikana on alkanut oleen itelleen armollisempi ja niin kun hyväksyyn itteensä paremmin, vaikkei nyt ihan kokonaisvaltaisesti vielä hyväksykään, eikä se oo edes se tavotekaan. mutta et sitte, jotenkin ei enää häpee niin paljon sitä että, vaikka sosiaaliset tilanteet ahdistaa. Ja semmonen niinkun ehkä itsearvostuksen lisääntyminen ja se vaikuttaa suoraan sitte hyvinvointiin, et haluaa pitää kehostaankin huolta ja haluaa liikkua.” Janinan tarinassa voi nähdä lumipalloefektin, jossa toisiaan seuraavat häpeän väheneminen, itsearvostuksen lisääntyminen ja halu pitää itsestä kokonaisvaltaisemmin huolta.

Toimijuuden ja minäpystyvyyden kasvu

Janina kokee, että ryhmätapaamisilla käsitellyt aiheet ovat olleen mielekkäitä ja niihin on ollut helppo osallistua. Ilmapiiri on kuitenkin ollut sellainen, että hän on uskaltanut sanoa mielipiteensä ja kokenut tulleensa kuulluksi. Palautteen antaminen ja toimintaan vaikuttaminen on myös ollut mahdollista: ”Et jos se ois tuntunu sellaselta, mitä en ois pystynyt tekeen tai ei ois kiinnostanut niin paljoa, niin kyl mä uskon, et mä olisin pystynyt sanomaan siitä.”

Minäpystyvyyden lisääntyminen on vahvistunut myös ihmissuhteissa. ”Kyl mä koen, että just sellanen toimijuus on lisääntynyt, että pystyn vaikuttaan siihen, että kenen kanssa vietän aikaa, jos on ihmisiä, jotka niin kun kohtelee jollakin tavalla huonosti tai en koe että joku ihmissuhde olis molemminpuolinen, niin pystyn asioista suoraan puhumaan ja en jatka sellasissa ihmissuhteissa, jos ne on vaan kuormittavia.” Janina on lisäksi rohkaistunut tekemään itsenäisiä päätöksiä omaan toimintaansa liittyen eikä ole jäänyt sivustaseuraajan rooliin, joka on aikaisemmin ollut hänelle tyypillistä. Uuden äärellä riittämättömän olon tilalle on tullut esimerkiksi ajatus: ”Mua kiinnostaa luova tekeminen ja pikkuhiljaa sekin on lisääntynyt, kun oon tajunnut, että vaikka mä en heti osais, niin silti se on luovaa tekemistä ja mä tykkään siitä.”

Sosiaalisen ahdistuneisuuden vähentymisellä on ollut suuri merkitys tulevaisuuden suunnitelmien muodostumiseen ja aktiivisiin toimiin niiden toteuttamiseksi. Osallistumisella Jännittäjien ryhmätoimintaan on osuutta siihen, että tulevaisuuden suunnittelu on mahdollista. ”Se just liittyy itseluottamukseen, että on vahvempi luotto siihen, että… no nyt kun alkaa työharjoittelu, niin… tottakai siihen liittyy stressitekijöitä ja aluks varmasti tulee niitä ajatuksia, et en osaa mitään, vaikka oonkin harjottelussa ja sen pääpointti on se, että siellä harjotellaan ja tutustutaan työelämään. Mutta nyt on luotto siihen, että kyl mä tuun niitä asioita oppimaan ja kaikki on ollut siinä tilanteessa joskus niin kun jollain tavalla.” Voinnin koheneminen on tietenkin monien asioiden summa, mutta sosiaalisen ahdistuneisuuden väheneminen on merkittävä tekijä oman toimijuuden vahvistumisessa ja uskon kasvamisessa siihen, että ennen ihan mahdoton voi sittenkin olla mahdollista. ”Mulla on jotenkin suurempi luotto siihen, et voisin hakee sit jatko-opiskelee… ja sitten päästä jopa niin kun kunnolla työelämään kiinni. Ja siihen liittyy just se, että sosiaalisten tilanteiden pelko on aiemmin estänyt mua ajattelemasta, että mä pystysin siihen, koska mä haluaisin tehdä ihmisten kanssa töitä… niin sitä mä oon ajatellut, että en mä siihen kuitenkaan pysty, et vaikka mä haluan, niin mä pelkään niitä tilanteita liikaa.” Jännittäjien ryhmässä saatujen taitojen ja keinojen ansiosta Janina on alkanut luottamaan itseensä enemmän ja uskomaan, että hän pystyy kuitenkin työskentelemään toisten ihmisten parissa. ”Kyl mä koen, että se itseluottamus on lisääntynyt ja jotenkin et luottaa siihen, että tilanteesta selviää.”

Janina on omasta onnistumistarinastaan kiitollinen. Hän kokee tulleensa hanketoiminnassa kuulluksi ja saaneensa todella hyvää palautetta toiminnastaan. ”… oon arvostanut sitä ja oon kiitollinen siitä, että vielä kun ei ehkä osaa nähdä itessään niitä onnistumisia yhtä hyvin, niin et kun kuulee siitä toiselta ihmiseltä, niin sit herää semmonen tunne, että mä sit oikeastikin onnistuin.  Että kyllä se palaute on tuntunut tosi merkitykselliseltä ja hyvältä.”