Yhdessä hetkessä
Julkaistu:DiakonKotihoidon Sini kertoo Diakon-blogissa kotihoidon arjesta ja kuinka paljon yhdessä hetkessä, yhdellä kotikäynnillä tapahtuu, aivan huomaamatta.
Kuvittelen sinut vierelleni. Tähän tammikuiseen pakkasaamuun, jossa kaupunkimme alkaa heräillä uuteen päivään. Pysähdyn hetkeksi pihamaalle kuuntelemaan tätä aamun hiljaisuutta. Kello on hieman yli 7 aamulla. DiakonKylä on vielä hiljainen ja ainoat muut kulkijat lisäkseni kantavat mustia laukkujaan autoja kohti. Olemme hoitajia DiakonKotihoidosta. Valmiina aloittamaan päivämme asiakkaidemme arjen turvaamiseksi.
Tänä aamuna kuvittelen juuri sinut vierelleni. Sinut, jolla on huoli omaisensa pärjäämisestä kotona. Sinut, joka on huomannut oman arkensa tuottavan yhä enemmän ponnisteluja siinä selviytyäksesi. Olitpa apua toiselle tai itsellesi hakeva, voin kuvitella mitä pohdintoja käyt nyt läpi. Ehkä toisen päästäminen omaan kotiin tuntuu vaikealta. Mieltäsi voi myös vaivata median kuvailut kotipalvelusta. Juuri siksi toivon voivani näyttää sinulle, miten kohtaamiset kotihoidossa tapahtuvat. Käyntimme vaihtelevat 15 minuutista tuntien pituisiksi asiakkaiden toiveiden sekä tarpeiden mukaan. Jokaisen minuutin käytämme asiakkaidemme hyväksi.
Kotikäynnillä nähdään monta asiaa
Mitä näet, jos astut kanssani kotikäynnille? Kerrostalon ulko-ovella puen kasvoilleni maskin. Tarkistan kännykästäni tehtävät työt. Asiakkaan ovella merkitsen asiakaskäynnin alkaneeksi. Ovikelloa ensin soittaen avaan oven avaimella. ”Huomenta, täällä kotipalvelu!”, huikkaan sisään astuessani. Yhteinen hetkemme asiakkaan kanssa on alkanut.
Katsotaan ensin miltä seuraavat 15 minuuttia näyttävät asiakkaan silmin: Asiakas havahtuu hereille hoitajan tervehdykseen. Hän nousee sängyn reunalle istumaan haukotellen. Rupattelee hoitajalle aamutakkia pukiessaan ja kävelee keittiön pöydän ääreen. Kahvinkeitin jo porisee hoitajan tehdessä voileipää. Jutellaan voinnit, säät ja päivän suunnitelmat. Aamulääkkeet hoitaja antaa dosetista vesilasin kera. Rupattelu jatkuu kahvia ja voileipää syöden. Hoitaja petaa sillä aikaa pedin, ottaa mukaansa roskiksen ja lähtee pois hyvät päivän jatkot ovelta huikaten. Asiakas pukee päivävaatteet omaan tahtiinsa aamupalan jälkeen. Eläkeläisen etuja nämä hitaat aamut.
Miten hoitajana koen tilanteen: Asiakkaan kotihoidon tarve oli tullut aiheelliseksi omaisten huomatessa vuorokausirytmin olevan ajoittain hukassa ja ruokailujen unohtuvan. Siispä sisään astuessani havainnoin hanskoja pukiessani onko asiakas hereillä. Luon yleissilmäyksen asuntoon nähdäkseni mm. onko asunnon siisteys samaa tasoa kuin aikaisemmin. Kuuntelen, miten asiakas minulle puhuu huomatakseni mielialan ja mahdolliset mieltä vaivaavat asiat rivien välistäkin. Katson sivusilmällä, miten asiakas pääsee ylös sängystä. Onko kävely keittiön pöydän ääreen huteraa tai kivuliaan oloista? Jääkaapista voileipätarpeita hakiessa näen, kuluuko ruokaa toivotulla tavalla. Arkipäiväiseltä kuulostavan keskustelun avulla saan kautta rantain havaittua mm. onko vilustumisenmerkkejä, väsymystä, mielialan laskua tai sekavuutta. Sängyn petauksen yhteydessä havainnoin petivaatteiden kunnon, tarkastan asiakkaan päivävaatteiden olevan esillä häntä varten ja kulkureittien olevan turvallisia kulkea. Roskista viedessä näen, että asiakas syö ruokansa eikä heitä niitä roskiin syömättöminä. Ovella luon vielä viimeisen yleissilmäyksen asiakkaaseen ja huoneistoon ennen poistumista. Kirjaan havaintoni käytävällä lopettaen käynnin.
Lämpimiä, aitoja kohtaamisia
DiakonKotihoidon hoitajat ovat hoitotyön monialaisia ammattilaisia. Joka kerta asuntoon astuessaan he tulkitsevat asiakkaan vointia ja tarpeita laajemmin kuin yleisesti ajatellaan esimerkiksi 15 minuutissa tapahtuvan. Niin paljon voi saavuttaa yhdessä hetkessä.
DiakonKotihoidon työntekijöitä on kuvailtu minulle mm. näin:
”Te olette päivässä jotain ihan muuta kuin sitä koronaa, jota tulee joka tuutista”, ”Te olette sellaista iloista sakkia kaikki! Yhtään myrtsiä ei ole ovesta tullut” ja ”Kyllä ne likat kaiken osaa!”.
Asiakkaat kokevat hoitajamme arkensa turvaksi. Helposti lähestyttäviksi ammattilaisiksi.
Eniten minua on koskettanut se, miten kohtaamisissa on korostunut yhdessä oleminen ja välittömyys. Asiakkaat kyselevät minulta, miten jonkun hoitajan koiran tassut ovat kestäneet pakkasta, milloin se tietokoneita hallitseva likka tulee töihin ja toisinaan hoitajan taitojen ylistäminen täytyy katkaista sanomalla: ”Kyllä uskon, että on kiva likka, mutta mitenkäs sinä itse olet jaksellut?” Tämä kertoo hoitajiemme olevan aidosti ja inhimillisesti läsnä yhdessä asiakkaan kanssa niissä minuuteissa, joita hänen luonaan viettää.
”Meidän hoitajamme ovat juuri sinua ja läheistäsi varten turvaamassa hyvää omannäköistä arkea oman rakkaan kodin suojissa.”
Joten minä kuvittelen sinut viereeni tähän pakkasaamuun. Sinut, joka epäröi kotipalvelun hankkimista. Haluaisin kertoa niistä kaikista hyvistä hetkistä, joita asiakkaidemme kodeissa joka päivä tapahtuu. Tässä maailmassa on niin paljon hyvyyttä ja inhimillisyyttä. Onnea, joka ei näy lehtien sivuilla. Meidän hoitajamme ovat juuri sinua ja läheistäsi varten turvaamassa hyvää omannäköistä arkea oman rakkaan kodin suojissa.
Ennen seuraava asiakasta pysähdyn Diakonkylän lumen valaisemalle kävelytielle vielä kerran. Hengitän sisääni raikasta ilmaa. Annan ajatuksieni vaeltaa kollegoiden luo. Siellä jossain, Porin ja Rauman ympäristöissä, ratin takana istuu hoitajiamme matkalla asiakkaiden luo. Yhteisiä hetkiä luomaan. Turvallisia kilometrejä!
Diakonialaitoksen kotihoitajat kävitte monta vuotta meillä. Vaikka käynnit olivat lyhyitä apu oli suuri ja merkityksellinen sekä käytännöllisemmissä asioissa kuin myös henkinen tuki. Voi kysyä neuvoa, joku kävi katkaisemassa joskus vaikeankin päivän ja päästiin taas seuraavaan sekä hoidettava että omaishoitaja.
Olikin mielenkiintoista lukea kirjoituksestasi siitä mitä kaikkea havainnoitte kotikäynneillä.
Kiitos!