Untamo
Julkaistu:Saamme lukea tällä kertaa Diakon-blogista asumisohjaaja Sinin DiakonKylään sijoittuvan joulutarinan. Iloista, leikkimielistä ja taianomaista joulun aikaa kaikille lukijoille, pidetään huolta toisistamme!
Hakiessani asumisohjaajan työtä jouduin hyvin erikoiseen työhaastatteluun. Alussa haastattelu sujui normaaleiden kysymysten parissa, mutta sitten siirryttiin Untamon kysymyksiin. Minulle kerrottiin Untamon oleva työparini lähinnä joulukuussa. Hän ei ollut jaksanut herätä haastattelua varten näin keväällä vaan oli lähettänyt kysymykset kirjallisena.
Kysymykset kuuluivat:
A) Käytätkö glögissäsi manteleita?
B) Kuuluuko luumuhillo tähtitortun sakaroiden alle vai päälle?
C) Saako suklaarasian toisesta kerroksesta syödä, jos ensimmäisessä kerroksessa on vielä konvehteja jäljellä?
Vastasin välittömästi: A) En käytä. Vain rusinoita. B) Alle kuuluu. C) Saa syödä, kunhan ensin varmistaa ympärilleen vilkuillen ettei kukaan näe.
Sain paikan. Kevät vaihtui kesään ja syksyn jälkeen koitti joulukuun ensimmäinen päivä. Esimieheni antoi minulle korin, jossa oli termospullossa glögiä. Lisäksi rusinapaketti, tähtitorttuja ja konvehtirasia. Minun piti mennä sinä iltana klo 18 DiakonKylässä olevan Piilopirtin saunaan. Tuijotin esimiestäni. Hyvin hitaasti. Hän katsoi takaisin. Hyvin myötätuntoisesti. Minun pitäisi siis mennä istumaan sinne saunaan. Istuisin siellä ALIMMALLE lauteelle (oli kuulemma tärkeää etten menisi ylimmälle lauteelle) ja huutaisin kovalla äänellä Untamoa.
Sinä iltana DiakonKylän hiljentyessä suuntasin kohti Piilopirttiä. Kori käsivarrellani hiivin pimeässä ulko-ovelle. En uskaltanut laittaa valoja päälle rakennukseen astuessani. Pelkäsin jonkun asukkaan näkevän miten asumisohjaaja menisi Piilopirttiin huutelemaan Untamoa. Aioin vedota liialliseen suklaansyömiseen tilanteen vaatiessa.
Kapeat kierreportaat johtivat kellarikerrokseen. Portaikon seinillä värikkäät seinämaalaukset muistuttivat rakennuksen toimineen aikoinaan päiväkotina. Saunan ovi narisi. Oli aivan hiljaista. Istuin alimmalle lauteelle ja kuiskasin: “Untamo.” Ei tapahtunut mitään. Korotin ääntäni. Ei edelleenkään mitään. Tuhahdin harmistuneena. Otin korista tähtitortun käteeni. Vedin keuhkot täyteen ilmaa ja karjaisin: “Untamo!” Samassa selkäni takaa ylälauteelta kuului huvittunut ääni: “No mitä?”
Ensin tähtitorttu singahti kädestäni huoneen halki ovelle, sitten minä. Jähmetyin aloilleni kellarin käytävälle kuullessani lauteiden narahtelua, joululaulun hyräilyä ja hetken päästä tasaista mussutusta. Kurkistin saunaan sydämeni laskeuduttua takaisin paikoilleen. Eväskorin vieressä istui… tonttu. Hän katsoi minua hymyilen ja sanoi: “Sinulla on kantava ääni.” Jostain syystä niiasin kiitokseksi.
Niin me sitten tutustuimme. Untamo on siis todellakin kotitonttu. Piilopirtti oli alunperin toiminut ylilääkärin perheen kotina. Erään perheen mukana Untamo oli aikoinaan DiakonKylään matkannut. Vuodet vierivät, perheet vaihtuivat. Piilopirtti muokkautui päiväkodiksi, sitten ikääntyneiden asunnoiksi jne. Kotitonttu Untamo kuitenkin jäi.
Join glögiäni (rusinoilla, ei mantelia) kaikessa rauhassa Untamoa kuunnellen. Hän kertoi elämästään nuorempana Korvatunturilla. Kysyin mikä oli saanut pohjoisen kotitontun juurtumaan tänne Satakuntaan meidän DiakonKyläämme? “Lapset”, hän vastasi silmät loistaen. “Aivan, meillä on täällä nykyään kolme päiväkotia”, nyökyttelin ymmärtäväisesti.
“Ei, ei vaan lapset! Noissa kerrostaloissanne!”, hän viittoi käsillään. “Siis…tarkoitatko sinä meidän asukkaitamme? Hehän ovat lähes kaikki jo 80-vuotta täyttäneitä!”, vastasin kulmiani rypistäen. Untamo loi minuun lämpimän katseen: “Voi eivät he ole. He ovat yhä jouluisin lapsia sydämissään. Näen heidän muistonsa.”
Untamo kertoi, miten Martta muistelee joka joulu rekiajelua joulukirkkoon. Lumi pölisi reen kiitäessä halki lumisen maiseman. Oli lämmin peitteiden alla. Viljo muistaa vieläkin miten äidin leipomien pipareiden tuoksu levisi kotiin joulupukkia odotellessa. Sainin muistoissa joulukuusen koristelu lippunauhoin oli tärkeä jouluperinne.
Kotitonttu Untamo opetti minulle ensi tapaamisella kaksi tärkeää asiaa joulusta:
- Tuletpa miten vanhaksi tahansa, lapsi meissä jokaisessa tulee aina esiin jouluna
- Arvokkaimpia lahjoja jouluna ovat aika ja halaus… sekä paperikääreelliset suklaakonvehdit.
Minulta kysytään usein mitä asumisohjaaja työssään tekee. Työhöni kuuluu arkea ja juhlaa. Sen tarkoitus on auttaa suruissa ja iloita mukana. Se on virallisuutta sekä leikkimieltä. Toisinaan, varsinkin näin joulun alla, siinä on aimo annos taikaakin.
Oikein mukavaa ja siunattua joulun aikaa!
Toivottelevat
Asumisohjaaja Sini ja kotitonttu Untamo
