Sanontoja elämän matkan varrelta
Julkaistu:Kirjoituksessa DiakonAsumisen Sari Haapalainen pohtii ikääntymistä, matkan varrella kertyvää viisautta ja sitä kuinka arvokasta, onnellista on saada vanheta. Elämän sävyt voivat vaihdella, mutta onni on saada elää.
Onni on vanheta
Eliniän odote on kasvanut ja kasvaa yhä korkean elintason maissa. On onni saada elää kauan ja nähdä maailman muuttuvan ja nuoren polven kasvavan – ja tekevän omat onnistumisensa ja erheensä kasvun tiellä.
Vanhustyön keskusliiton vuosittain järjestämä Vanhustenviikko 4. – 11.10. kantaa tänä vuonna 2020 tunnusta ”Onni on vanheta”.
Vaikka elämään liittyy välillä myös tummempia sävyjä matkan varrella, on elämä itsessään onni. Sitä on joskus hyvä tarkastella meistä ihan jokaisen, joko kiireisen arjen tai verkkaisesti etenevien päivien keskellä.
”Joka elää kauan, tulee vanhaksi” – se on varmaa!
Vanhuus voi olla parhaimmillaan virkistävää vapautta, uusien asioiden löytämistä tai rauhallista elämästä nauttimista. Kuitenkin myös voimat voivat vähetä ja avun tarve lisääntyä.
Jokainen ikääntyvä toivoo yhtä: että tulisi kohdatuksi omana itsenään ja arvokkaasti. Vanhenemisessa on monta sävyä, mutta elämänkokemukset ja tunteet ovat yhtä vahvoja kuin nuorempanakin.
”Vanhenemisessa on monta sävyä, mutta elämänkokemukset ja tunteet ovat yhtä vahvoja kuin nuorempanakin.”
”Ei ole vanhaksi tulemista” ja ”sama pää kesät talvet”
Kovin tuttuja sanontoja varsinkin ikääntymisen myötä! Olen löytänyt jo itsenikin sanomasta näitä sanontoja, jotka olivat mielestäni loppuun kuluneita jo omassa lapsuudessani.
Ehkä nämä hokemat löytävät suuhun silloin, kun ihminen itse kokee, että ensimmäiset ikääntymisestä johtuvat muutokset alkavat. Jotenkin ne kuvastavat mielestäni sitä, että nuoruuden ehdottomuus ja oikeassa oleminen antavat tilaa myös epätäydellisyydelle ja virheillekin.
Näiden elämänmakuisten haaveiden toteutuksessa voimme kukin osaltamme eri rooleissamme olla rinnallakulkijana ja auttajana voimaannuttavin sanoin, apuvälinein ja auttavin käsin.
”Oma koti kullan kallis”
Oma koti – perheen ohella on se tärkein asia elämässä. Ja kuitenkin voi tulla päivä, ettei siellä enää pärjääkään. Monia luopumisia voi olla jo taustalla ja mieli ei enää jaksaisi yhtään muutosta.
Oma koti voi kuitenkin olla myös tavallinen vuokra-asunto, tuetun asumisen koti, palvelutalo tai ympärivuorokautinen palvelukoti. Sanotaan, että koti on siellä, missä on sydän tai missä on rakkaat. Toisella rakkaat ovat vieressä, toisella valokuvina hyllyssä.
Työssäni ikäihmisten yhteisöllisen asumismuodon parissa saan nähdä todellisia hetkiä siitä, miten toteutuu sanonta ”Onni on vanheta” – uusia kohtaamisia, tekemistä ja uusia ihmissuhteita vielä hyvin korkealla iällä. Saman katon alla tapahtuu toki myös hiljaista luopumista, hiipumista, kipujen hoitoa.
Kodin tunne voi kuitenkin olla vahva myös uudessa ympäristössä tai kodissa, kunhan vain saa kokea turvallisuutta.
”Kun saisi kuolla saappaat jalassa”
Ystävämme isä kuoli kesäpäivänä oman peltonsa laitaan kumisaappaat jalassa. Tämä mielikuva nousee aina mieleeni, kun joku sanoo näin. Mielikuvassani auringon säteet keräävät mukaansa elämän viimeiset henkäykset, kun sydän lakkaa lyömästä.
Kuolema voi tulla niin monin eri tavoin. Onneksi kipuakin voidaan hoitaa tehokkaasti, joten jos tästä elämästä lähtee muulla tavoin kuin saappaat jalassa, voi olla rauhallisella mielellä.
”Etteenpäin elävän mieli”
Fyysinen vointi ja mieli eivät aina kulje käsi kädessä, vaikka ihminen onkin kokonaisuus. Kohtaan usein työssäni ikäihmisiä, joiden mieli halajaa yhä elämän matkan tärkeisiin paikkoihin, tapahtumiin ja kohtaamisiin, vaikkei kroppa enää tahdo jaksaa liikkumista, ulkoilua, seurustelua. Oma mökkiranta tai siirtolapuutarhatilkku voivat olla kuitenkin osaltaan eteenpäin vievä voima arjessa – vaikka mielikuvissa, jos ei enää niin käytännössä.
Eräs asiakkaani joutui luopumaan autolla ajamisesta sairauden myötä ja päätti siksi ostaa ikäihmiselle sopivaksi mainostetun kolmella pyörällä varustetun polkupyörän. Kun tie vei ensimmäisellä ajokerralla ojaan, suhtautui asiakkaani siihen huumorilla todeten: ”Ei tämä pyörä sopinut mun vartalolleni!”
Tällaisessa kohdassa kotiseudullani Pohjois-Karjalassa oli tapana tokaista, että ”Etteenpäin elävän mieli”. Kun pää vain tahtoo, mutta ”runnakko” ei pysy mukana! Onneksi myös liikkumisen apuvälineet ovat kehittyneet kevyemmin matkassa kulkeviksi monitoimilaitteiksi – ja maisemaa voi vaihtaa myös vaikkapa virtuaalimaailmassa!
Lopuks vielä hyväks mieleks päivvään teille kaikkiloille blogin lukijoille: ”Paremp yks ilopäivä ku koko ikä kohtalaista!”
Terveisin yks Sari vuan
Sari Haapalainen