Muistojen vaalija
Julkaistu:Miten hienoa onkaan nähdä, miten ikäihmisen kasvot valaistuvat ja yhtäkkiä hän on aikamatkalla nuoruudessaan – muistojen voima on valtava! DiakonAsumisen asumisohjaaja Sini kokosi DiakonKylän asukkaille ”Nostalgia Nurkkauksen”, joka on herättänyt jo monia ihania keskusteluja ja muisteluita.
”Istutaan nyt oikein alas”, rouva sanoo ja osoittaa nojatuolia. Katson hymyillen minua yli 50 vuotta vanhempaa naista. On alkamassa yksi niistä monista kohtaamisista, joita työpäiväni sisältävät. Urani alussa intin kokeneilta työntekijöiltä neuvoja, miten ikäihmisille puhutaan. Opin kuitenkin vuosien myötä oikeiden sanojen löytyvät vain, jos on oppinut kuuntelemaan.
Minun on vaikea kertoa sanoin, miten valtava merkitys näillä keskusteluilla minulle henkilökohtaisesti on. Olen yrittänyt kuvailla työtäni ikäihmisten parissa näin:
”Tunnen olevani kuin vanhassa kirjastosalissa seisomassa suuren pöydän ääressä. Takanani on runsaasti kirjahyllyjä. Joka päivä luokseni tulee uusi ikäihminen. Ojentaa minulle kirjansa kertoen samalla sen juonen. Oman elämäntarinansa. Pitelen kunnioittavasti vanhaa teosta. Nauramme yhdessä sen tapahtumia. Vakavoidumme yllättävissä juonenkäänteissä. Toisia kirjan rivejä ei lueta ääneen. Ne käsitellään silmiin katsoen ymmärtävän hiljaisuuden laskeutuessa. Minä jään katsomaan ikäihmisen loittonevaa selkää hänen poistuessaan luotani. Painan kirjan syliini ja nostan sen sitten hyllyyn. Kertomus hänen elämästään jää minulle säilytettäväksi. Olen muistojen vaalija.”
”Opin kuitenkin vuosien myötä oikeiden sanojen löytyvät vain, jos on oppinut kuuntelemaan.”
Olen 40-vuotias ja tehnyt töitä niiden aikana ikäihmisten parissa 18 vuotta. Kuullut valtavasti muistoja ihmisten eletystä elämästä. Mutta täyttyvätkö tämän henkisen kirjastosalini hyllyt tarjonnasta? Eivät koskaan! Tiedän ihmisten arvostavan sitä, että kuuntelen heitä. Viime aikoina olen yhä useammin miettinyt haluavani antaa jotain takaisinkin. Jotain muutakin kuin läsnäoloni ja sanani.
Nostalgia Nurkkaus syntyy
Muutama vuosi sitten aloin keräämään vanhoja esineitä. Muiden hylkäämiä lehtiä. Muistoja niiltä ajoilta, joista minulle oli vuosien aikana hymyillen ja itkien kerrottu. Istuin keskellä lehtipinoja miettien tapoja saada siirrettyä muistoja takaisin niitä aikoja eläneille ihmisille. Kunnes keksin sen: Nostalgia Nurkkaus.
Heinäkuussa avasin DiakonKylän puistokodon puiset pariovet. Revin katosta pölyttyneen rekvisiittakankaan. Poistin hylätyt ampiaispesät. Lakaisin tomuja pois. Olin laminoinut vanhojen lehtien mainoksia ja artikkeleita 1950–1957 luvuilta. Lehtien, joita ei olisi voinut enää kuntonsa vuoksi lukea sellaisenaan. Kirjoitin isommalla tekstillä artikkelien kertomuksia. Vein tilaan suurennuslaseja. Ohikulkijoille en suostunut vielä kertomaan maanantaina avautuvan Nostalgia Nurkkauksen salaisuuksia. Hakkasin näyttelyn mainoksia seinään ja yritin olla lyömättä vasaralla sormeeni. Kymmenettä kertaa. Näyttelyn nimeksi tuli: ”Viehkeyttä ja vetovoimaa vaatteilla -Katsaus naisten pukeutumiseen 1950-luvulla.”
Muistojen portit avautuvat
Maanantaina 25.7.2022 seisoin jännittäen Nostalgia Nurkkaukseni edessä. Tietämättä mitä odottaa. Toivoin kuitenkin edes jonkun silmien loistavan näyttelyä katsoessaan. Näkevän oman tai vanhempiensa eletyn elämän. Niissä samoissa lehtien artikkeleissa, joita ihmiset olivat sohvillaan silloin aikoinaan lukeneet. Seuraavan viiden tunnin ajan paikalle saapui alueemme asukkaita. Autoin heitä sisään näyttelytilaan. Kysyin, olivatko he eläneet 50-lukua? (Naisen ikäähän ei saa koskaan kysyä.)
Näin miten muistot tempaisivat ihmiset mukaansa. Voi kunpa osaisin kuvailla teille sitä yllättynyttä riemua, joka tuttujen asujen näkeminen kuvissa ihmisissä aikaa sai! Minä seisoin siinä kuuntelemassa, miten naiset muistelivat yhdessä nauraen niitä kamalan korkeita piikkikorkoisia kenkiä. Kynähameita, joilla piti kävellä sipsuttaen hameen tiukkuuden vuoksi. Kampauksia, joiden kanssa nukuttiin varovasti saadakseen ne kestämään jopa pari viikkoa. Ne kaikki upeat naiset edessäni olivat jälleen parikymppisiä toistensa muistoista omia kertomuksiaan ammentaessaan.
”Näin miten muistot tempaisivat ihmiset mukaansa. Voi kunpa osaisin kuvailla teille sitä yllättynyttä riemua, joka tuttujen asujen näkeminen kuvissa ihmisissä aikaa sai!”
Eräs rouva vilkaisi lähtiessään vielä haikeana Nostalgia Nurkkauksen ovista sisään. Huokaisi ja sanoi: ”Voi kunpa voisi olla 50-luvulla jälleen!”.
En voi rakentaa aikakonetta, mutta voin auttaa ihmisiä ja heidän läheisiään matkustamaan ajassa taaksepäin muistojen avulla. Joka arkipäivä avaan siis puiset pariovet. Ehkä juuri sinä tulet tänään ikääntyneen läheisesi kanssa pieneen näyttelyyni lisäämään uuden onnellisen kappaleen hänen elämänsä kirjaan?
Mahtava blogiteksti! Kiitos Sini! Teet hienoa työtä, jatka samaan malliin!
Kiitos mahtavasta artikkelista! Erinomainen palvelu postmodernia edeltäneestä ajasta nostalgisille.