Home sweet home – Oma koti kullan kallis
Julkaistu:DiakonTerveyden neuvontapalvelun Helena Isoviita pohtii kirjoituksessa kodin merkitystä, sodan eläneiden sukupolvien sitkeyttä sekä elinikäistä oppimista. Koti on siellä, missä on hyvä olla.
Olen Helena Isoviita DiakonTerveyden neuvontapalvelutyöntekijä. Olen työskennellyt täällä marraskuusta 1992 lähtien. Aloitin silloin Porin Diakonialaitoksen Sotainvalidien Sairaskoti ja Kuntoutuskeskuksen sosiaaliohjaajana
Vuonna 1999 käynnistyi neuvontapalvelu sotainvalidien kotona asumisen tueksi. Sain haasteellisen ja mielenkiintoisen tehtävän luoda Diakonialaitokselle ja Satakunnan Sotainvalidipiirin alueelle sotainvalidiperheiden kotona asumista tukevan neuvontapalvelun.
Home sweet home eli Oma koti kullan kallis, sitä asiakkaani ovat pitäneet tavoittelemisen arvoisena asiana. Kotona halutaan asua tai ainakin kodinomaisesti. Koti voi olla siis muukin kuin se koti missä suurin osa elämää on asuttu.
Koti on siellä, missä sinun on hyvä olla.
Neuvontapalvelu tukee asiakasta
Neuvontapalvelu on asiakkaan kokonaisvaltaista tukemista. Tavoitteena on, että asiakas saisi asua omassa kodissaan mahdollisimman pitkään.
Työ on kartoitusta, palvelutarpeen arviointia, hakemusten tekemistä ja yhteistyötä. Se edellyttää työntekijältä yhteiskunnan eri tukijärjestelmien tuntemista, yhteensovittamista ja yhteistyötä eri sektorien kanssa mm. asiakas, omaiset, kotihoito, terveyskeskus, veteraanijärjestöt. Siinä sitä on palapeliä.
Työni tapahtuu sosiaalisessa vuorovaikutuksessa, useimmiten kasvokkain asiakkaan kanssa ja monesti hänen kotonaan. Lisämaustetta työhön tuovat omaiset ja erilaisten näkemysten yhteensovittaminen asiakkaan parhaaksi.
Toimitaan asiakkaan lähtökohdista
Koti on asiakkaan valtakuntaa eikä sinne voi mennä niin sanotusti hihoja käärien järjestelemään asioita oman mielen mukaan vaan asiakkaan lähtökohdista ja toiveista. Kun menen kotikäynnille en aina edes ymmärrä miten odotettu tulija olen.
Usein on pöytään katettu ne kauneimmat kahvikupit. Se on vieraanvaraisuutta tai kiitos. Korona-aikana kahvittelut on jätetty väliin. Käynti voi olla myös tervehdyskäynti, jolloin vaihdetaan kuulumisia puolin ja toisin.
Kaiken A ja O on kiireettömyys ja asiakkaan asioihin syventyminen. Asiakkaan kohtaaminen läsnäolevasti ja rauhallisesti tosiaankin toteutuu. Ja kun tullaan hyvin juttuun, sujuu asioiden hoito jatkossakin luottamuksellisesti ja mukavasti. Rauhallinen ja kiireetön ilmapiiri on asia, joka tekee tästä työstä ja työskentelytavasta myös työntekijälle mieluisan.
Useimmat asiakkaani ovat minulle tuttuja vuosien takaa. Ensimmäiset kohtaamiset ovat tapahtuneet alkujaan pääasiassa heidän kuntoutusjaksoillaan Diakonialaitoksella. Kuntoutuksessa on käytössä moniammatillinen työote ja työryhmä. Asiakkaan asioihin perehtyminen kokonaisvaltaisesti ja moniammatillisesti oli jo 90-luvun alussa normaali työkalu Diakonialaitoksella, kuten myös omahoitajuus.
Kotiin asettuminen kuntoutusjakson jälkeen on helpompaa ja turvallisempaa, kun tietää minne olla yhteydessä ongelmiensa kanssa. Se on myös työntekijälle työskentelyä helpottavaa. Kun asiakas tarvitsee lausunnon johonkin hakemukseen, voidaan se saada DiakonTerveyden Kuntoutuskeskuksen asiantuntijoilta. Kotikäynnillä myös työntekijä kokee asian turvallisuutta tuovana. Voi ottaa suoraan yhteyttää asiantuntijaan tai jättää viestiä avun tarpeesta jonkin hankalan asian ratkaisemiseksi, johon omat ammatilliset taidot eivät riitä.
Selviytyjäsukupolvi
Työtä sota-ajan sukupolven parissa lähes kolme vuosikymmentä. Kuulostaa aika pitkältä ajalta, mutta toden totta se on kyllä mennyt niin sanotusti siivillä.
Luin jostain, että japanilaisessa kulttuurissa samassa työpaikassa pysytään lähestulkoon ikuisesti. Ehkä sama pätee minuunkin. Pidän työstäni todella paljon. Työni on hyvin sosiaalista. Voin suunnitella työpäiväni ja -viikkoni pääosin itse. Tämä tuo joustavuutta työhön.
Saan ja olen saanut tutustua erilaisiin ihmisiin ja astua mitä ihmeellisimpiin tarinoihin, historian havinaan ja yksilön elämään. Ei voi olla ihmettelemättä sitä sitkeyttä ja päättäväisyyttä, miten sodan käynyt sukupolvi on voittanut vaikeudet elämässään. Toisia on tuettu ja yhteisvoimin on ponnisteltu eteenpäin. Monesti vielä ilman muuta taloudellista tukea kuin itse ansaittu palkka. Naapuriapu ja talkoohenki ovat olleet kuultaakin kalliimpaa. Työskentely sodankäyneen sukupolven kanssa vahvistaa myös omaa uskoani selvitä haastavistakin asioista.
”Ei voi olla ihmettelemättä sitä sitkeyttä ja päättäväisyyttä, miten sodan käynyt sukupolvi on voittanut vaikeudet elämässään. Toisia on tuettu ja yhteisvoimin on ponnisteltu eteenpäin.”
Mitä nykyihminen tietää sodasta?
Jos ei kuulu sodan eläneeseen sukupolveen tai heti sitä seuraavaan, ei Suomen sodista tiedä kovin paljon. Koulun historiantunneilta on jotain jäänyt mieleen, ehkä? Elokuvat, tv-sarjat ja uutiskuvat sodista maailmalla, tuntuvatko ne todellisilta, tässä ajassa tapahtuvilta? Elokuvat Tuntematon sotilas ja Talvisota koskettavat, ne ovat pitäneet pintansa vuosikymmenien ajan ja meille monelle ainoa kosketus suomalaiseen sotimiseen.
Kuitenkin sota on ollut ihan todellista aikaa tällä Suomessa. Tänä päivänä on vaikea uskoa, että sodissa haavoittui ja kuoli paljon sotilaita, myös siviilejä; naisia ja lapsiakin. Tuli nuoria leskiä, sotaorpoja, matkustettiin sotalapsiksi Ruotsiin ja lähdettiin evakkoon. On ollut pommituksia, sotasairaaloita, lottia ja kotirintamanväkeä huolehtimassa kodista, perheestä, arjen pyörittämisestä ja rintamalla olevien hyvinvoinnista.
Tunnen suurta kiitollisuutta heitä kaikkia kohtaan paitsi maamme itsenäisyyden säilyttämisestä, mutta myös siitä kaikesta elämänopista ja viisaudesta, jota he ovat minulle jakaneet.
Vielä heitä on jäljellä
Tänä päivänä Satakunnassa on noin 50 sotainvalidia ja noin 220 sotaveteraania. Viimeksi mainitut kutsuvat usein itseään onnekkaiksi ohiammutuiksi.
Sotiemme veteraanien lisäksi neuvontapalvelu koskee myös puolisoita ja leskiä. Sekä Valtiokonttori että veteraanijärjestöt ovat luvanneet pitää huolen siitä, että jokainen veteraani hoidetaan loppuun asti.
Sotainvalidien keski-ikä on 94-vuotta. Vanhin kotona asuva on jo 103- vuotias. Keskustelut 100-vuotiaan kanssa, jonka muisti pelaa hyvin, on ainutlaatuinen ja mielenkiintoinen katsaus menneeseen elämään.
Elinikäinen oppiminen pitää uteliaana elämälle
Opiskelin 2000-luvun alkupuolella työni ohessa kasvatustiedettä. Voi tuntua kaukaa haetulta opiskella kasvatustiedettä ja tehdä kuitenkin työtään vanhusväestön parissa. Tosiasiassa niistäkin opinnoista oli paljon hyötyä.
Tein opiskelukaverini kanssa opinnäytetyön sotainvalidien ATK-kursseista, joita Sotainvalidien jälkipolvet järjesti. Koulutukseen osallistui sotainvalideja ja sotaveteraaneja. Tavoitteena oli ehkäistä heidän syrjäytymistään tietotekniikan ja tietoyhteiskunnan kehityksessä. Kotikäynneillä olen nähnyt miten he käyttävät oppimaansa arjessa. Tietokoneella on maksettu laskuja, seurattu uutisia ja pidetty yhteyttä maailman toisella puolella asuvaan jälkipolveen.
Nyt koronapandemian aikanakin on voinut osallistua liikuntaryhmiin etäyhteyden kautta. Näin on ollut mahdollista ehkäistä myös yksinäisyyttä, joka nyt erityisesti on koetellut ikääntyviä. Toisaalta sota-ajan kokeneet eivät koronasta ole niin kovasti olleet ahdistuneitakaan. Ikä on jo muutenkin vähentänyt kodin ulkopuolella asiointia.
Henkilökohtaisesti koen elinikäisen oppimisen vaikuttavan myönteisesti myös työhyvinvointiin ja jaksamiseen. Se pitää myös uteliaana elämälle. Yhteiskunta muuttuu nopeasti. Paljon oppii työssä, mutta välillä on mielekästä opiskella myös vallan jotain muuta alaa. Itselleni tuo muu liittyy tällä hetkellä luovuuteen.
Uuden oppiminen auttaa myös tarkastelemaan maailmaa erilaisin silmin
Asiakkaillani on ollut paljon harrastuksia elämänsä aikana. Pääpaino on ollut hyvin paljon samoissa asioissa kuin mitä ihmiset nykyisinkin harrastavat: käsitöitä ja muita kädentaitoja, liikuntaa, kilpaurheilua ja lukemista.
Itse harrastan sosiaalisen työn vastapainona mm. lukemista, luonnossa liikkumista, talviuintia ja majakkamatkailua. Ja kun saan nykyiset opiskeluni valmiiksi, mietin jo seuraavaa, ehkä se on valokuvauskurssi. Ajattelen, että vanhetessakin on hyväksi oppia uusia asioita, tarkastella maailmaa erilaisin silmin. Uskon myös vahvasti siihen, että kaikki kaunis mitä näemme ympäristössämme vaikuttaa meihin tervehdyttävästi ja myönteisesti ikään katsomatta.
”Vanhetessakin on hyväksi oppia uusia asioita, tarkastella maailmaa erilaisin silmin.”
Ajatuksia neuvontapalvelusta
Kotona asumisen tukeminen neuvontapalvelun kaltaisella järjestelmällä olisi suotavaa muunkin vanhusväestön parissa. Tuttu henkilö, joka osaa auttaa ja selvittää asioita tuo lisäturvaa arkeen.
Samalla vältetään byrokratia, luukulta toiselle juoksuttaminen. Ja kun siihen yhdistetään vielä kuntoutuspalvelut ja tuttu lääkäri, silloin on jo otettu iso askel turvalliseen kotona asumiseen. Säännöllinen yhteydenpito ennaltaehkäisee monia asioita ja on hyvä lääke myös yksinäisyyteen.
Ulkoiluun panostaminen ei olisi myöskään lainkaan huono asia. Pienikin pistäytyminen ulkosalla saa maailman tuntumaan ihan erilaiselta.
Tässä työssä on myös se hyvä puoli, että asiakkaitten silmissä pysyy nuorena. Ja tässä tapauksessa se tytöttelykään ei ole lainkaan negatiivista.
Tänään 27. huhtikuuta vietettävä Kansallinen veteraanipäivä on yleinen liputuspäivä. Päivä tekee kunniaa sotiemme veteraaneille. Koen sen merkityksellisenä päivänä myös muille sotiemme ajan sukupolville, jotka uurastivat kotirintamalla. Kansallisen veteraanipäivän pääjuhlaa vietettiin Porissa vuonna 2004. Tuolloin päivän teemaksi vahvistettiin Veteraanien perintö – vapaa isänmaa. Tämän teeman puitteissa voimme juhlistetaan päivää edelleen.
