Hävikkipäivä Diakonkylässä
Julkaistu:Ekodiakonia – Satakunnan starttihankkeessa järjestettiin elokuun lopussa Kotipuutarhureiden hävikkipäivä. Oman puutarhan ylimääräiset marjat, hedelmät ja vihannekset sai tuoda silloin saataville Diakonin Martintaloon, josta niitä saivat hakea kaikki tarvitsevat.
Kesäkuussa aloittaessani työt Ekodiakonia – Satakunnan starttihankkeessa kotipuutarhurit häärivät innokkaasti kasvimailla ja seurasivat taimiensa kasvua. Yrttejä ja salaatinlehtiä sai jo käytettyä ruuanlaitossa, juurekset ja tomaatit kypsyisivät vasta syksyksi.
Suomalaiset poimivat metsiemme marjasadosta vain noin kymmenen prosenttia. Syksyisin Porin seudulla omakotitalojen asukkaat saavat viedä talojensa pihasta omenat ilmaiseksi omenalavoille. Aroniaa ja muita marjoja jää poimimatta ja hyödyntämättä ravintona. Paljonko viljelijöillä jaa satoa maahan, jos sitä ei saada myytyä eteenpäin, niin kuin vuonna 2017 uhkasi käydä runsaalle kukkakaalisadolle?
Näistä pohdinnoista syntyi ajatus Kotipuutarhureiden hävikkipäivästä. Mitä jos porilaiset eivät tänä syksynä veisikään omenoita jätelavalle, vaan toisivat ne hyötykäyttöön niille, joilla ei omenoita kasva omasta takaa.
Puutarhojen hävikki hyötykäyttöön
Kotipuutarhureiden hävikkipäivän ajatuksena oli, että ihmiset voisivat tuoda omaa hävikkiään tarjolle toisten käyttöön ja ottaa samalla toisten tuomaa hävikkiä. Puutarhatuotteiden vaihtotori, jossa samalla annetaan myös niille, joilla ei ole mahdollisuutta kasvattaa tai kerätä satoa omasta maasta.
Tietoa tapahtumasta jaettiin Kotipuutarhureille Satakunnan puutarhaseuran, Reko-ringin ja Siirtolapuutarhayhdistysten kautta. Välillä jo hieman hirvitti, mitä jos omenoita tuleekin roppakaupalla, emmekä saa kaikkea eteenpäin.
Puhelimeni pysyi kuitenkin hiljaisena, mistä enteilin, että paikalle tulevat ne, joille Diakon on tuttu entuudestaan. Varmuuden vuoksi pyysimme ammattiviljelijöitä lahjoittamaan hävikkiään ja saimmekin lahjoituksia Saaren luomutilalta, Sunniemen kartanolta, Olli ja Anne Kauselta sekä Porin Leivältä. Lisäksi lahjoituksia tuli yksityishenkilöiltä, lähinnä Diakonkylän työntekijöiltä.
Vaikka kotipuutarhurit eivät vielä löytäneetkään tapahtumaa, oli tapahtuma muuten onnistunut. Jaettavaa riitti loppuun saakka ja viimeisillekin kävijöille oli vielä kesäkurpitsaa ja porkkanoita tarjolla.
Tuo tullessas – vie mennessäs
Diakonkylän asukkaille järjestettiin samalla myös oma tavaroiden kierrätyspöytä, johon asukkaat ja työntekijät saattoivat tuoda itselleen tarpeettomaksi tulleita tavaroita ”tuo tullessas – vie mennessäs”-periaatteella.
Asukkaat löysivätkin tapahtuman mukavasti ja toivat ahkerasti tavaraa tavaranvaihtopöydälle. Päivän päätteeksi saimme todeta, että tavaraa oli tuotu huomattavasti enemmän, kuin mitä oli otettu mukaan. Iloisia ja tarpeellisia löytöjä pöydältä kuitenkin tehtiin ja vaihtopöytä tuotti paljon iloa niille kävijöille, jotka tekivät sieltä löytöjä.
Hyvää tekevä tekeminen
Itsekin sain taas todeta, kuinka hyväntekeminen tuottaa iloa. Kävin sunnuntaina poimimassa ystäväni puutarhasta marjoja hävikkipäivään. Poimimaan lähteminen oli hieman nihkeää, mutta puin sadetakin päälleni ja lähdin. Jo ulkona poimiessani marjoja huomasin, kuinka kivaa on viettää hetki aikaa omissa ajatuksissa, kaikessa rauhassa, yksin ja tehdä pientä, kevyttä työtä. Tyytyväisyys, kun näki tyhjän marjapensaan ja marjat ämpärissä. Työ tuli tehdyksi. Lisäilon sain vielä, kun näin tyytyväiset vastaanottajat.
”Jo ulkona poimiessani marjoja huomasin, kuinka kivaa on viettää hetki aikaa omissa ajatuksissa, kaikessa rauhassa, yksin ja tehdä pientä, kevyttä työtä.”
Torjutaan yhdessä hävikkiä!
Ekodiakonian perusajatuksena on ihmisten auttaminen, ekologiset näkökulmat huomioon ottaen. Ruoka ei ole roskaa ja ne monimuotoiset, hieman kaarevat, monihaaraiset porkkanat, ovat paitsi hauskoja katsella myös hyvää ja ravitsevaa ruokaa. Hävikkiä torjutaan nyt monella tavalla, koska Suomi on sitoutunut puolittamaan ruokahävikin vuoteen 2030 mennessä. Tämä vaatii meiltä jokaiselta uutta ajattelutapaa. Ruoka-avun tarve lisääntyy samaan aikaan kun hävikin määrä pienenee.
Jos haluat ympäristöystävällistä lähiruokaa, poimi lähimetsästä sieniä, villiyrttejä ja marjoja. Kasvata itse palstalla, pihalla tai parvekkeella kasviksia tai yrttejä. Lähituottajan kasvattamia tuotteita suosimalla vähennät kuljetuksen hiilijalanjälkeä.
Lopuksi vielä kiitokset kaikille Hävikkipäivän mahdollistaneille ihmisille avusta! Niin Kotipuutarhureiden hävikkipäivään oman satoa tuoneille henkilöille, kuin Diakonin kierrätyspäivään osallistuneille! Yhdessä teimme päivästä onnistuneen!
Hieno kuvaus Diakonin uudenlaisesta toiminnasta! Kiitos Merja hävikkipäivän järjestämisestä!